Aatoksia Amerikasta
Ulkosuomalaisena USA:ssa
 
Eläinsuojelu
Suuri suru eläinten kohtaloista

Aihe on minulle lähellä sydäntä ja pystyisin kirjoittamaan siitä satoja sivuja. Pidin eläinrääkkäyksen estämistä elämäntehtävänäni, elämäntarkoituksenani, kun eräänä päivänä mietin mitä haluan oikeasti tehdä vaikka ilman penninhyrrää. Aloitin eläinsuojelutyöhön perehtyessäni kirjoittamaan nettisivua englanniksi ja sainkin sinne kokoon parikymmentä sivua. En kuitenkaan “julkaise” niitä keskeneräisinä. En halua käydä niitä myöskään uudestaan läpi niiden masentavuuden ja surullisuuden vuoksi, joten tällä sivulla kerron vain pääpiirteittäin hirveästä surusta ja empatiasta, jota olen kokenut amerikkalaisia eläimiä kohtaan. Kaikilla eläimillä on oikeus kivuttomaan elämään, mutta omien koirieni vuoksi kirjoitusten pääpaino on koirissa.

Vapaaehtoistyö

Samalla kun tutustuin amerikkalaiseen eläinsuojeluun ja eläinrääkkäyksen estämiseen (cruelty prevention), olin vapaaehtoistyössä pienten koirien suojapaikassa (Small Dog Rescue Shelter) Princetonissa viikon verran. Rakastuin muutamaan koiraan ja itkin kotona illat. Silmissäni näin jatkuvasti kamalia kuvia television eläinpoliisisarjoista (Animal Cop) ja muista kärsivistä eläimistä. Meinasin menettää järkeni. Lopetin työt ja kärsivien eläinten ajattelemisen elämäniloni säilyttämiseksi. Olen liian empaattinen, tunteellinen ja kaiken tuskan ja taakan niskoilleni ottava ihminen. En sovellu niin tunnepitoiseen työhön. Olen edelleen PETA:n (People for the Ethical Treatment of Animals) jäsen ja seuraan ASPCA:n toimintaa. Kaiken kukkuraksi täällä tapahtui 2010 keväällä se katastrofaalinen öljyvuoto, jota korjattiin todella nihkeästi. Ihminen tuhoaa luonnon. Ei voi muuta kuin sulkea silmänsä, vaikka vannoin henkeen ja vereen eläinsuojelutyötä aloittaessani, ettei niin saa koskaan tehdä. Aina voi tehdä toki jotakin edelleen, lisätä tietoisuutta ja lahjoittaa rahaa järjestöille sen verran kun pystyy.

Eläinsuojeluyhdistykset

Pieninä faktoina haluan kertoa seuraavaa: Pohjois-Amerikassa on noin 500 miljoonaa ihmistä, joten joukkoon mahtuu tunteettomia eläinrääkkääjiä ja julmaa hyväksikäyttöbisnestä paljon. Esimerkkeinä amerikkalaisen eläinsuojelutoiminnan laajuudesta mainittakoon eläinsuojeluyhdistykset (rescue shelter). Niissä on tällä hetkellä noin 8 miljoonaa lemmikkiä odottamassa uutta kotia tai pikemminkin eutanasiaa. Useilla on edessä myös elinikäinen tuomio eutanasiavastaisessa suojapaikassa (no kill sanctuary), jossa kuolemaan asti joutuvat elämään pienissä vankilahäkeissä. Useimmille suojapaikka on loppuelämän "koti" eikä väliaikainen sijoitus niin kuin sen olisi tarkoitus olla. Suojapaikkojen koirat ovat koiria, jotka on pelastettu kamalista oloista, löydetty kitumasta, kulkukoirana kiinniotettuja, hyljättyjä sekä ihmisten pitovaikeuksien takia luovuttamia koiria. Lemmikkien liikakansoituksesta (overpopulation) huolimatta kasvattajien (breeder) bisnes pyörii edelleen, kukoistaa oikein. Tällä hetkellä eläinsuojelussa onkin ongelmana katastrofaalinen liikakansoitus. On miljoonia kotia kaipaavia koiria, mutta silti teetetään jatkuvasti lisää. Suojapaikka on parempi kuin pentutehdas tai kiduttava koti, mutta aina ei pitäisi tyytyä vain hieman parempaan. Pitäisi tarttua syihin ja muuttaa koko asia.

Puppy Mills

Rehellisten ja pienimuotoista kasvatusta harrastavien oheen mahtuu noin 8000 (joista tiedetään, pimeitä varmasti lisää) pahamaineista pentutehdasta (Puppy Mill), joissa jokaisessa on satoja koiria. Pentutehtaat ovat täällä sallittuja. Niitä ei USFDA pysty muutaman miehen voimin mitenkään valvomaan. Pentutehtaissa koirat ovat sään (kuuman, kylmän, auringon, sateen, pakkasen jne.) armoilla tarhakettumaisissa verkkoäkeissä, joissa tuskin pystyvät kääntymään. Niillä ei ole suojaa, ruokaa, vettä, pehmikettä, virikkeitä. Ne makaavat verkkolattian päällä rikkoen ajan mittaa jalkansa. Sairastuessaan ne tapetaan epäinhimillisesti. Terveydenhoitoa ei ole. Pentuja teetetään jatkuvasti ilman minkäänlaisia taukoja. 3-4 vuoden iässä koirat myydään tutkimuslaitoksiin julmiin eläinkokeisiin. Ne käytetään loppuun sanan varsinaisessa merkityksessä. Koiran koko elämä on tuskaa, ahdistusta, kipua ja kärsimystä. Koira ei ole eläin vaan tavara ja hyödyke.

Verkkohäkit ovat usein huolimattomasti halvalla tehtyjä, joten koirat rikkovat niihin itsensä ja jäävät kituliaisiin jumeihin yrittäessään paeta henkensä edestä. Olen kuullut myös pentutehtaiden tekevän itse koirille kamalia toimenpiteitä kuten haukkumattomuusleikkauksia (debark a dog). Jo sinällään leikkaus (debarking surgery) hygieenisessä eläinsairaalassakin on kamalaa koiran ilmaisukeinojen poistamista ja aiheuttaa koiralle henkisiä ongelmia, saati sitten kun ajattelee itse ronkitun ja takaisin verkkohäkkiin teljetyn koiran tuskia. Shelterissä minua suretti muutama juuri pahamaineisesta Puppy Millsistä pelastettu pikkukoira, jotka yrittivät kovasti haukkua, mutta heiltä kuului vain pihinää tai vaimennetun vinkulelun piippausta.

Pentutehdaspennut myydään eläinkauppojen kautta, joissa ne amerikkalaisten mielestä näyttävät niin suloisilta kaupan seinällä. Kierre on valmis, tuetaan rikollista toimintaa. Kymmenet pennut odottavat eläinkaupan ritiläpohjaisissa ahtaissa pleksikopeissa uutta kotia. Koti voi olla kamala, koska amerikkalainen mentaliteetti pitää koiraa joka tapauksessa tavarana, tarvikkeena, ei elävänä eläimenä. On toki poikkeuksia hemmotelluista koirista (pampered puppy) ja eläinrakkaista ihmisistä (minä mukaan lukien), mutta koska pahan määrä on niin suunnaton, ei eläinrakkaiden olemassaololla lohduttautuminen auta. Yhdenkään koiran ei pitäisi kärsiä, yksikään ihminen ei saisi tehdä sitä mitä nyt koirille tehdään. Pentutehdaspentu joutuu myös usein kamalaan kierteeseen, koska se ei ole lemmikiksi sovelias. Se on sairas tai häiriintynyt, koska pentutehtaissa ei voi kehittyä terveeksi ja hyvinvoivaksi yksilöksi. Olot ovat niin kammottavat. Koira siis päätyy uudesta kodistaan joko heitteille, sitä rääkätään kun suututaan sen sairasteluun ja perheeseen soveltumattomuuteen, se kuolee kärsien tai se luovutetaan pitovaikeuksien vuoksi eläinsuojapaikkaan. Suojapaikka ei saa sitä myöskään helposti adoptoitua sen vaikean historian vuoksi. Tai jos saakin, se luultavimmin palautetaan taas. Lopputulos ei missään vaiheessa ole hyvä. Koiria ei pitäisi koskaan ostaa eläinkaupasta! Adoptio on paras vaihtoehto, kunhan ottaa koirasta elinikäisen vastuun.

Seurauksien loputonta hoitoa

Amerikkalaiset hoitavat koko ajan vain seurauksia, vaikka pitäisi keskittyä myös syihin. Yritetään vain järjestää lisää suojapaikkoja ja pelastuspartioita, kun koko ajan suojapaikat täyttyvät hyljätyistä elämistä ja uusia eläimiä myydään jatkuvasti lisää eläinkaupoissa. Suojapaikat ja eläinten pelastus ovat toki hieno asia, mutta pitäisi myös täydellä voimalla keskittyä lainsäädäntöön, lainsäädännön valvomiseen ja pentutehtaiden kriminalisointiin. Tärkeää olisi myös tiedottaa kansaa. Ei muulla tavalla saada mitenkään lemmikkien liikakansoitusta pysäytettyä. Myös yksittäisille ihmisille annetut rangaistukset eläinrääkkäyksestä tulisi olla kovemmat. Koko kierre olisi katkaistava!

Nyt Amerikka kauhoo vettä vedellä täyttyvästä veneestä, jossa on reikä pohjalla. Vene täyttyy  ja vettä tulee silti koko ajan. Olisi aika tukkia reikä, eikä kauhoa turhaan. Eläinsuojelujärjestöt sanovatkin, että joutuvat käyttämään tiettyjä keinoja tämänhetkisen akuutin tilanteen vuoksi. On pakko hoitaa seurauksia, kun valtiovalta ja päättäjät eivät auta syiden poistamisessa. Ongelma on niin suuri, etteivät vapaaehtoisjärjestöt yksinään pysty sitä korjaamaan. Tarvitaan kansallisten ja kansainvälisten päättäjien toimia. Esim. eutanasiaa käytetään jatkuvasti suojapaikkojen puutteen ja niiden tilanpuutteen takia. Jokainen voi kuvitella kuinka järjetöntä on tappaa tuhansia eläimiä samalla kun niitä siitetään tuhansia. Ja samalla niillä siitetyillä huonokuntoisilla on edessä kamala kierre. Varsin terveillä ja hyvätapaisilla koirillakin on usein edessä eutanasia. Sinänsä en ole eutanasiaa vastaan tämän katastrofaalisen tilanteen takia, mutta näin ei voi jatkua. Tappaminen ei voi olla vastaus siihen, että eläinten liikatuotannon, riiston ja julman hyväksikäytön annetaan samalla jatkua. Olen myös kuullut, että jotkut eläinsuojapaikatkin myyvät lemmikkejä eläinkokeisiin tutkimuslaitoksiin. Täysin sairasta!

Varokaa vaan, Suomi on Euroopan amerikkalaisin maa ja ottaa pian mallia. Suomessahan on eniten kettutarhoja koko Euroopassa, joten siirtymä lemmikkikoirien riistoon olisi vallan helppoa… Oman lintukotosuomen tilanteen ei kannata antaa hämätä; siellä kun on vain 5 miljoonaa ihmistä, niin hirveitä ihmisiä on vain ja ainoastaan sen vuoksi vähemmän. Eläimet ja luonto ovat globaalia omaisuutta. Ei helpota, ettei Helsingin nurkilla elukat kärsi, mutta sitä vastoin meren takana toiminta lähentelee eläinten keskitys- ja kidutusleirimeininkiä.

Adoptio

Kannatan adoptiotoimintaa, koska se on tällä hetkellä ainoa miljoonien lemmikkiparkojen pelastus. En voi olla tukematta adoptiota, vaikka minua huolestuttaa koiraparkojen kierre adoptiojärjestelmässä. Kun koira on helppo ja halpa saada, suloisena mutta myös vanhoine traumoineen ja ongelmineen, suojapaikassa vietetyn elämän jälkeisine ahdistuksineen, sillä on enemmän vaikeuksia ja siitä on myös helpompi luopua. Ja koiraparan kierre on valmis. Eläinsuojeluyhdistyksiltä otettu koira on kokenut kovia eikä sitä pitäisi ottaa hetken mielijohteesta. Pitäisi olla varautunut siihen, että koiralla on erityistarpeita (special needs) historiansa vuoksi. Adoptiotoimintaan tarvittaisiin paljon koulutusta ja tiedottamista. Tässä katastrofaalisessa tilanteessa miljoonien koirien lojuessa häkeissä vuodesta toiseen adoptiokoti on joka tapauksessa ainoa ja häkkielämää parempi vaihtoehto. Kunhan koiraparka ei joudu uudelleen heitteille tai vaikka täällä surullisenkuuluisaksi lyhyeen kettinkiin kahlituksi hakattavaksi ulkokoiraksi (backyard dog). Voihan toki olla, että uusi omistaja todella välittää ja eläin saa rakastavan, turvallisen ja elinikäisen kodin. Näin täytyy uskoa ja toivoa.

Kulkukissat ja -koirat

Kulkukissat ja -koirat ovat Amerikan jatkuvasti kasvava ongelma, koska ihmiset hylkäävät lemmikkinsä yhä useammin. Lemmikit jätetään, kun muutetaan. Omassa taloyhtiössämmekin on suuri kissalauma (feral cat colony), joka majailee roskisalueiden lähettyvillä metsän reunassa. Kunnan tai alueen eläinsuojeluvirkamies (animal control officer) ei hae kissoja pois, koska jokin eläinsuojeluporukka ei niiden lopettamiseen suostunut. Eläinsuojeluporukan mukaan tämä on kissojen luonnollista elinaluetta ja ne selviytyvät täällä.
Kunta käyttää kissoihin TNR-menetelmää (trap, neuter, release) eli kiinniotto, leikkaus ja vapautus. Kunnalla ei ole omia eläinsuojapaikkoja eikä muut eläinsuojelupaikat ota villiintyneitä kissoja. Ymmärrän kunnan kannan, kun olen nähnyt eläinsuojelupaikkojen toimintaa käytännössä. Mieluummin vapaana kuin häkissä. Räjähdysmäisen adoptioeläinten lukumäärän kasvun vuoksi myöskään huonosti adoptoitavia ei edes harkita ottaa suojaan. Jokin porukka ruokkii näitä kissoja, mutta helppoa niiden elämä ei ole. Ne tarvitsisivat suojaa, vettä, ruokaa ja terveydentarkkailua. Kissat eivät ole pelkkiä villiintyneitä kulkukissoja, vaan niissä on myös pelokkaita hyljättyjä täysin ihmisen armoilla olleita sisäkissoja, jotka eivät osaa elää vapaana luonnossa. Talvipakkasilla ne värjöttelevät autojen etupellillä yrittäen kerätä lämmönrippeitä. Pakkaset eivät täällä ole -10 C kovempia, mutta lumisateet, vesisateet ja kelin kylmemmäksi muuttavat voimakkaat viimat eivät ole herkkua.

Kerran soittelin joka paikkaan loukkaantuneesta peräpäätään ja jalkojaan laahaavasta kissasta ja surin sen kohtaloa monta päivää. Animal Control kyseli jonkin päivän päästä olenko vielä nähnyt sitä. Eipä ollut näkynyt muutamaan päivään eli kissa kärsi todennäköisesti kituliaan ja hitaan kuoleman, koska kukaan ei poiminut sitä heti siitä ilmoitettuani.

Kerran vuokraustoimiston henkilökunta ravasi edes takaisin sisällä ja ulkona ja jäin tarkkailemaan tilannetta. Rakennuksen viereen puuhun oli köytetty iso musta koira. Joku kävi autollakin sitä katsomassa. Henkilökunta otti siitä kuvia ja soitteli puhelimella ja liikehti levottomasti. Tilanne näytti täysin siltä, että koira oli hyljätty portinpieleen. Kun tällä asuinalueellakin on monia tapauksia, kauhistuttaa ajatellakin miten paljon niitä koko Amerikassa on.

Eläinten asema on Amerikassa kirjaimellisesti päin persettä! Yhteiskunnassa on niin paljon muitakin vaikeita asioita hoidettavana, että eläimet kärsivät sitten kohtalonsa jäädessään arvoa vaille. Sydämessäni toivon suunnattomasti, että eläinten hyväksikäytölle tulisi loppu, mutta se ei tapahdu ilman ihmisten aktiivista toimintaa…

Boikotoin eläinkauppoja

Alussa niin hienot ja mahtavat suuren suuret lemmikkitavaratalot kiehtoivat, kunnes luurangot kaapeissa alkoivat kolista. PetSmart ja Petco pitävät joissakin liikkeissään pieneläimiä ja jyrsijöitä kamalissa oloissa eikä heillä ole ammattitaitoa hoitaa eläimiä ja tarjota niille niiden tarpeita vastaavaa hoivaa. He myös kiduttavat eläimiä ja aiheuttavat niille kärsimystä. Hamstereita, jotka eivät mene kaupaksi, on laitettu kerralla monta pussiin ja tapettu hakkaamalla niitä seinään. Suurin syy eläinkauppojen boikotointiini on kissojen ja koirien myynti. Kaupat kannustavat pentutehtailua myymällä pentutehdaskoiria. Koiran eikä myöskään kissan paikka ole ostoshyllyssä pienessä ritiläpohjaisessa häkissä tai pleksikopissa!

Kirjapaperikauppa Hallmark myy mini-ekosysteemejä (trinket), joissa elävä sammakko on itseään hieman isomman kuution sisällä vedessä ilman tilaa tai mitään kasvillisuutta. Se pyrkii koko elämänsä pois yrittäen kiivetä kuution seinää. Tämä uutuus on mielestäni hirveä ja avaa tietä yhä monipuolisemmalle elävien eläinten hyväksikäytölle. Kohta koristeena ovat muut pienet eläimet ja sen jälkeen kissat jne. Toinen kirjapaperikauppa, Brookstone, joka näitä myy on perustellut eläinsuojelujärjestöjen mittavasta vastakampanjasta huolimatta jatkavansa myyntiään, koska tuote on ilahduttanut niin monia ostajia. Vain raha merkitsee, muita arvoja ei ole.

Faktaa

En keksi näitä asioita vaan olen seurannut suurten eläinsuojelujärjestöjen toimintaa tässä loputtomassa eläinten hyväksikäytön suossa. Olen myös ymmärtänyt, että 500 miljoonan yksilön Pohjois-Amerikassa ja 300 miljoonan yksilön Yhdysvalloissa mikään ei muutu tai tapahdu nopeasti. Myös eläinsuojelutyötä on vain jatkettava sitkeästi, vaikkakin muutoksia näkyy todella hitaasti.

Tavallisen kansalaisen ei myöskään pidä mennä harhaan kuullessaan eläinten rääkkääjien vastaraporteista. Tietysti he tekevät kaikkensa, että bisnes ei menisi julmuuksien paljastuksen jälkeen nurin! Tehdään hieno mainos tai pyydetään jotakin kuvaamaan televisioon eläinten hyviä oloja, jotka tosiasiassa on järjestetty hetkeksi hyvän kuvan luomiseksi. En ymmärrä miksi ihmiset ovat niin höynäytettävissä!

Eläinsuojelujärjestöt eivät tavoittele voittoa (non-profit), vaan heidän rahansa menevät täysin eläinten pelastamiseen ja kansalaisille tiedottamiseen. Heillä ei ole muuta motiivia kuin eläinten kidutuksella rahastavien toiminnan lopettaminen. He eivät hyödy siitä, että joku firma menee nurin. Siitä hyötyvät ainoastaan eläimet. Eläinsuojelujärjestöt hankkivat aina vakuuttavia todisteita, he videokuvaavat materiaalia pitkän ajanjakson aikana ja koostavat sitten raportin kansalle.

Eläinsuojelujärjestöt saavat pääosan varoistaan lahjoituksina (donations). Ja se joka kuvittelee, että eläinten pelastaminen ja ruokkiminen ja terveydenhoito ei maksa, elää jossakin omassa mielikuvitusmaailmassaan. Jotta pääsee jonkin rääkätyn eläimen luo, tarvitaan bensaa, jotta saadaan joku oikeuteen, tarvitaan oikeudenkäyntikuluihin rahaa, jotta saadaan rääkätty eläin terveeksi, tarvitaan eläinlääkintää, jotta saadaan pidettyä eläin elossa tarvitaan sille turvallinen sijoituspaikka, hoitoa ja ruokaa. Ja jälleen kerran, kysehän ei ole vain muutamasta pelastettavasta, vaan eläinten hyväksikäyttöbisneksessä on miljoonia uhreja.

Ammattimaista julmuutta ja raakuutta

Eläinten hyväksikäyttöbisneksen, eläinrääkkäyksen, eläimillä testaamisen ja tuhansien muiden kidutusmuotojen ohessa voi vaan kuvitella miksi kaikki elävä menettää joidenkin ihmisten silmissä merkityksensä. Itse koen sen juuri suurimpana ongelmana, että ajatellaan, että ”kyllä niitä on pahemmissakin oloissa”. Sellaisella ei saa tyynnytellä itseään koskaan! Mitä löysemmin kärsimystä ja julmuutta katsotaan sitä hirveämpiä muotoja se saa ja sitä helpommin vakavampia rikkomuksia hyväksytään.

Näinhän on käynyt juuri Amerikassa. Esim. koirat myytävinä ahtaissa ritiläpohjaisissa kopeissa eläinkaupassa, jonne ne tulevat hirveistä pentutehtaista. Ja kauppa käy. Mitä sitten, täällä se on normaalia. Samanlaisessa kopissa elävät myös vuosikausia kidutetut eläinkoekoirat. Sekin on jo normaalia. Oma maailmani meinasi kaatua tuosta eläinkauppabisneksestä, joten en voi kuvitellakaan kuinka moninkertaista kärsimystä eläimet muissa satoja kertoja pahemmissa muodoissa kohtaavat. En silti halua unohtaa niitä koiraparkoja ahtaissa ja jalkoihin sattuvissa kovissa kopeissa! En tiedä osaako kukaan kuvitella, kuinka surulliselta ja hirveältä se suomalaisen silmin näytti? Kenenkään muunkaan ei pitäisi hyväksyä sellaista saati sitten muutakaan vastaavaa toimintaa. Ja toistamiseen, eläinten hyvinvoinnin laiminlyöminen mitättömältäkin tuntuvalla tavalla luo pohjaa ja suvaitsevuutta pahemmille laiminlyönneille. Todisteita siitä on mielin määrin.

Tälläkin hetkellä joka ikinen sekunti täysin laillisissa tutkimuslaboratorioissa kärsii kituvia eläimiä, joille tuotetaan suunnatonta tuskaa monia vuosia. Labroissa ei ole nykyään ”vain” hiiriä ja rottia vaan tuhansia koiria, kissoja ja apinoita. Pentutehtaat myyvät eläimiä labroihin, kun jo koko elämänsä kituneen synnyttäjän hyödynnettävyys on täynnä tai kun jotain eläintä ei saada myytyä muualle korkeammalla hinnalla. Labroissa myös kasvatetaan eliniäksi kärsimään tuomittuja eläimiä. Eläinten suojapaikat antavat tai myyvät pelastettuja eläimiä eläinkokeisiin. Hyljätyt kulkueläimet luulevat usein saavansa taas rakkautta ja turvallisen kodin, mutta ne poimitaankin vain eläinkokeisiin myytäväksi tai omiin kidutussessioihin. Yhdysvalloissa tämä on arkipäivärutiinia niin kuin se on ympäri maailmaakin. Miten pitkälle sallimme tämän mennä? Kohtako on coolia ostaa kaupasta lapselle koira ja labrapakkaus, jolla voi omassa kotona leikellä koiraa elävältä?

Tämän me jokainen maailman kansalainen sallimme, kun emme vastusta tällaista toimintaa aktiivisesti! Se on jokaisen meidän syy. Ei ole vaikea arvata, että ihminen on seuraavana. Tai ainakin ne vähäosaiset ja hyväksikäytettävät ihmiset, köyhät, vammaiset, sikiöt, vauvat ja lapset. Kun tällainen raakuus ja julmuus on laillisesti sallittua, on turha ihmetellä millaisia muotoja se saa yksityisten suljettujen ovien takana. Ihmiskauppaa ja vaikka mitä kauheita ihmisen hyväksikäytön muotoja on jo köyhemmissä maissa, sallimmeko ilmiön kotiutuvan myös hyvinvointivaltioihin?

Millään ei ole mitään merkitystä. Missä on eettisyys ja maailmanlaajuisten järjestöjen voima ja yhteistyö? Vaikka jokainen asuu missä asuu, maailman luonto ja eläimet ovat yhteistä arvokasta omaisuutta. Minkään maan ei pidä ottaa ainakaan esimerkkiä Yhdysvalloista ja sen tavasta hyväksikäyttää eläimiä. Vaikka täällä on eläinsuojelutoimintaa ja järjestöjä, eivät ne tunnu saavan mitään isoa helpottavaa muutosta aikaan.

Muutos vaatii aktiivista kansalaistoimintaa ja maailmanlaajuista yhteistyötä. Muutos lähtee myös politiikasta ja lainsäädännöstä, mutta miten tässä rahakeskeisessä yhteiskunnassa tällaiset asiat saisi läpi? Vain kansalaiset voivat painostaa päättäjiä keskittymään muihinkin kuin taloudellisiin arvoihin. Ihmiset eivät ymmärrä mitä suuren joukon voimalla ja päättäväisyydellä voi saada aikaan! Sehän se onkin, moni ei viitsi eikä välitä, vaikka avain olisi omissa käsissä. Eli lue: sallii omassa itsekeskeisyydessään kaiken pahan jatkuvan. Konkreettisia esimerkkejä keinoista vaikuttaa: tietoisuuden lisääminen, tiedon jakaminen, samanmielisten rekrytoiminen, kirjeet ja kampanjat päättäjille, eläinsuojelujärjestöihin liittyminen ja niiden tukeminen, adresseihin osallistuminen ja adressien aloittaminen.

Koiran hyvinvointi

Nähtyäni naapurin koiran lakatut pinkit kynnet heräsi taas ajatusmyrsky tästä amerikkalaisesta lemmikkikoirakulttuurista. Tietenkään tällaista kynsilakan, parfyymin, hiusvärin, hiuslakan ja geelin koiralleen laittamista ei voi verrata rääkkäämiseen tämän yhteiskunnan mittakaavassa, mutta se antaa vihjeitä ihmisten käsityksestä eläimen hyvinvoinnista.

Amerikassa on tietysti poikkeuksiakin, mutta pahuuden keskellä näyttää siltä, että eläimet on valjastettu täysin ihmisen hyväksikäytettäväksi. Eläin on vain tavara, jolla ei ole itseisarvoa. Jos se ei hyödytä itseä, on sama mitä sille tapahtuu tai miten sitä kohdellaan. Jotkut heittävät lemmikkinsä kulkukoiraksi tai -kissaksi, kun ei enää kiinnosta. Tai tappavat epäinhimillisesti. Tai vievät sheltereihin vuosittaisten 8 miljoonan muun kotia kaipaavan joukkoon.

En tiedä monenko päässä voi kaiken tämän ”minä, minä, minä eikä kukaan muu” -asenteen jälkeen käydä ajatus, että koira ansaitsisi ehkä terveen elämän? Monilla käsitys eläimen hyvinvoinnista on olematon. Voihan tässä mennä syvälle historiaan jalostuksen aloitukseenkin asti, mutta pääasiassa minua kammoksuttaa siis ns. hyvin hoidettujen ja hyvinvoivienkin eläinten kohtalo. Käsite hyvinvoiva on todella hämärtynyt. Omat standardini hyvinvoivalle koiralle ovat jotain aivan muuta kuin mitä yleisesti tunnutaan ajateltavan. Tai ehkä täällä ei edes ajatella, kunhan on rakki kotona, kun kaikilla muillakin on.

On edelleen ”normaaleja” ihmisiäkin, mutta yhä enenevässä määrin olen kohdannut pahalta tuntuvia juttuja. Tässäkin asuntoyhtiössä on kymmeniä koiria, mutta harva käyttää niitä lenkillä! Joku saattaa käyttää oven ulkopuolella nurmikolla pari sekuntia. Missä liikunta tai uroksen rakon hyvinvointiin vaadittava useampi tyhjennys? Tuskin ovat kuulletkaan sellaisesta. Sitten ihmetellään miksi koiralla on käytöshäiriöitä tai se tekee tarpeensa sisälle. Täällä hemmoteltuna pidetään tuollaista liiaksi inhimillistettyä koiraa, vaikka tosiasiassa koira kärsii, kun ei saa edes perustarpeitaan tyydytettyä. Eli voiko Amerikassa hyvinvoivakaan eläin hyvin?

Koko tarinan pointti on siis siinä, että vaikken haluakaan yleistää, niin silti tuntuu, että amerikkalaisten käsitys eläinten hyvinvoinnista on hämärtynyt totaalisesti. Siksi sallitaan kaikenlaisen vielä kamalammankin pahan tapahtua eikä usein edes ymmärretä mitä väärää asiassa on. Esim. jotkut jo isommatkin lapset ovat luulleet, että koiratappelut ovat vain viihdettä samoin kuin vaikkapa nyrkkeilykin. Jotkut vanhemmat hankkivat lapselleen aina vaan uusia eläimiä, vaikka häiriintynyt lapsi on tappanut jo muutaman lemmikin. Näin ei tietenkään ole joka kodissa, mutta miten tämä on mahdollista yhdessäkään kodissa?? Miten tällaiset sairaat aikuiset voivat kasvattaa myötätuntoa lapselleen, miten hirveitä tulevat sukupolvet voivatkaan olla?

Voiko tätä yhteiskuntaa ja sen asennetta eläimiin enää muuttaa? Tuskin. Koville vaan ottaa itse yrittää sopeutua siihen ja pyrkiä olemaan välittämättä. Tiedän, että tätä tapahtuu ympäri maailmaa ja ihan omassa kotimaassakin, mutta täällä asiat ovat mielestäni vielä kärjistyneempiä ja pistävät silmään. Onhan ihmisiäkin 300 miljoonaa...

Kokonaan välittämättä en aio olla, sillä eläinkokeet, pentutehtaat ja turkistarhat on saatava nyky-yhteiskunnasta pois ja eläinrääkkääjille taas mittavat rangaistukset eikä se onnistu ilman aktiivista välittämistä.

Debarking ja declawing

Onhan näistä koirien tekemisestä haukkumattomaksi ja kissojen kynnettömiksi kuullut paljon, mutta luulin niiden olevan marginaalitapauksia ja idioottimaisuutta. Ihan järjetöntähän se nyt on muokata luonnon luomaa, tehtiin toimenpide sitten miten kivuttomasti tahansa. Valitettavasti eläimillä ei ole sananvaltaa, eivätkä riittävän monet ihmiset toimi eläinten puolesta.

Eläinlääkärin oman toimistokissan etukäpälien kynnet oli poistettu. Tiedustelin asiallisesti asiaa, koska halusin kuulla mitä tämän idioottimaisuuden takana oikein on. Tottakai tiesin sen, että se tehdään ikävien raapaisujen ja huonekalutuhojen välttämiseksi. Iik, kissa voi raapia.. Onko se kissa sitten pakko ottaa?

Declawing on erittäin yleistä Amerikassa. Se ei kuulemma paljonkaan satu tai haittaa kissan elämää. No joo, voihan tämä olla totta, mutta mielestäni ihmisellä ei ole oikeutta muunnella luonnon luomaa (joo onhan paljon muutakin muuntelua kuten kaikki eri rodut, hännän typistys ja turkkien värjääminen, keskityn nyt tässä kuitenkin vain tähän asiaan), kun joku ei miellytä! Ihan kuin ihmisellä olisi oikeus valita vain ne itseä miellyttävät asiat toisesta elävästä oliosta ja poistaa ne mitkä ei miellytä. Samapa tuo miten eläin sen asian ottaa. Samapa tuo miten se henkisesti haittaa hyvinvointia. Mitäpä sillä henkisyydellä on enää väliä, kun tehdään fyysisestikin niin julmia asioita niin monille eläimille.

Tietenkään tätä ei pitäisi enää täällä Amerikassa edes ihmetellä. Onhan se itsestään selvää, että eläin on näyttänyt olevan pelkkä lelu niin monelle vastaan tulevallekin ihmiselle. Mikseivät sitten osta sitä oikeata ja aitoa lelua! No mitäs järkeä siinä olisi, eihän se hengittäisi ja olisi omistajansa armoilla.

Jos kissa nyt ei silmittömästi kärsi tilanteesta, onko se siltikään oikein? Minua säälitti ainakin kyseinen kissa, jonka kanssa leikin jollakin sulkalelulla. Eihän niillä tassuilla saanut edes lelusta kiinni. Entä kissan tarve kiipeillä ja kynsiä? Eihän kynnettömillä tassuilla pääse kiipeilypuuhun ja telineisiin mitenkään. Kissa myös elehtii etutassuillaan ja kynsillään usein ikäänkuin nyhtämällä mattoa. Kynsiä tuodaan tassusta ulos ja vedellään sisään kun venytellään jne. Kynnet nyt vaan kuuluvat kissalle! Ilmaisukeinot ja oleelliset osat viedään eläimeltä pois. Missä järki? Haukkumattomuusleikkausten henkisestä tuskasta en edes jaksa mainita. Kuka sen sallii, saa hypätä kaivoon. Onhan se coolia kun sohvat pysyy ehjinä eikä kissa raavi, vaikka sitä kiusaisi kuinka. Onhan se coolia, kun ei tarvitse kuunnella koiran räkytystä. Olisihan sekin coolia, jos saisi tehdä lobotomian kaikille idiooteille ihmisille, kuten eläinrääkkääjille ja rikollisille.

Minusta coolillakin pitää olla raja jossakin. Jätä lemmikki ottamatta, jos sen ominaisuudet eivät miellytä! Mutta tässähän ei olekaan siitä kyse, vaan kaikki vain pitää saada ja olla millä keinolla hyvänsä. Eipä se ole eläinrääkkääjilläkään kyse siitä, etteivätkö he tietäisi, ettei eläintä kannata ottaa kidutettavaksi. Vallanhimo, sadismi ja itsensä korottaminen taitaa olla kaiken taustalla, ellei sitten kyse ole yksinkertaisesti mielenterveysongelmista tai tyhmyydestä. Kun voidaan tehdä jotakin, niin sitten tehdään. Pitäähän se valta nyt jollekin jossakin näyttää, kun ei muuten yhteiskunnassa pärjää.

Kissa pärjää toimenpiteiden jälkeen ja saa nauttia kyllä elämästä, mutta olen silti täysin vastaan tämmöisiä ihmisten itsekkäitä toimenpiteitä. Pakotetaan naapurin mummo sitten kanssa rasvaimuun, naapurin kakarat äänihuulten poistoon, leikataan naapurin teiniltä korvat ja kuulokeskus pois, kun aina jumputtaa teknoa niin että hermot menee. Laitetaan kaikki televisiomainoksista poikkeavat ihmiset kauneusleikkauksiin. Poistetaan kaikilta eläimiltä hampaat, karvat ja silmät. Liimataan käärmeelle turkki. Naisilta voisi poistaa aivot, miehiltä lihakset ja vaikka koko ihmiskunnalta ihon ja hikirauhaset. Mitä sisäelimilläkään enää tekee. Kalju on myös kaunista. Pakkoajellaan kaikkien päät.

Melkein yhtä tyhmiä ovat nämä lemmikkien muokkausoperaatiot. Jos ei kynnet miellytä niin ota tai jätä! Ihmisellä on liikaa vaihtoehtoja ja valtaa. Tämä nyt ei ole tietenkään pahimmasta päästä ihmisen itsekkyyttä, mutta missä tulee raja vastaan? Ei varmaan missään ainakaan mitä eläimiin tulee. Järkyttäviä eläinkokeita tehdään jatkuvasti ympäri maailmaa.

Auttaminen vääristä lähtökohdista

En edelleenkään yleistä vaan kerron miten itse asiat olen kokenut ja miltä asiat minusta tuntuvat. Jo useamman kerran olen huomannut, että eläintä ryhdytään auttamaan vasta, kun ihminen/asiakas huolestuu. Se ihmisen miellyttäminen on motiivi, ei niinkään eläimen kohtalo. Pääasia kuitenkin, että edes sillä tavalla tapahtuu jotakin. Parempi sekin kuin ei mitään.

Yksi siipensä repinyt hanhi lojui kerran asuntoyhtiön lammessa useita päiviä, kunnes minä sen huomasin ja aloin toimimaan. Vastaukseksi sain sen olleen siellä jo useita päiviä eikä animal control ollut sitä jään takia sieltä saanut. Samana päivänä hanhi tultiin hakemaan ja minulle soiteltiin tilanteesta. Vasta ihmisen huoli sai ihmiset toimimaan. Voisinhan vaikka vetää ne oikeuteen, kun eivät palvele ja täytä tarpeitani tai jotain.

Asuntoyhtiön uima-altaalla vieraillut selkeästi kesy karannut papukaija oli työntekijöiden mukaan näkynyt jo useampana päivänä. Kukaan ei ollut tehnyt mitään, vaikka se olisi ollut helppo ottaa kiinni allastarvikehaavilla tai pahvilaatikolla. Luettelin muutamia järjestöjä ja työntekijät väittivät, että ne eivät tule hakemaan. Eivät olleet edes koskaan niille soittaneet. Kun sanoin, että pitäähän se nyt viedä vaikka tuohon eläinlääkärille, jolla on enemmän yhteyksiä ja tietoa. Ja minä voin vaikka viedä sen. Sitten ne vasta alkoivat auttamaan. Tulivat kaksin kiertämään ja etsimään lintua. No olihan se lintu tuon jutustelun aikana jo saanut haluamansa eli vettä ja lähtenyt auringonpaahteesta muille maille. Siinä meni sekin lintu ja kärsii varmasti hitaan kuoleman.

Kukaan muu tavallinen ihminen ei tehnyt elettäkään linnun kiinniottamiseksi. Sitä vain katseltiin, vaikka se oli ihan vieressä. Harmi, ettei ollut minun vieressäni. Ainoastaan, jos olet jonkin firman asiakkaana niin niiden työntekijät auttavat. Kukaan tavis ei varmaan auttaisi, jos tarvitsisi ottaa vaikka kulkukoira kiinni tai jotain. Vain asiakasta autetaan ja vain asiakastyytyväisyyden vuoksi. Eläimen kohtalo ei ole niin tärkeä. Sen kuvan olen ainakin useasti nyt saanut tai sitten vaan omalle kohdalleni on sattunut tällaisia tapauksia. Muut eläinrakkaat ihmiset ovat sitten asia erikseen. He kyllä auttavat ja osallistuvat, mutta yleinen osallistuminen on tuntunut olevan aika nihkeätä.
Stop Animal Testing
Learn How to Help Animals
Save Our Skins
Sally: suffered for 6 years
He Wouldn't Leave You …
perustettu 10.7.2010
© Copyright Aatoksia Amerikasta amerikassa.com
Protected by Copyscape DMCA Takedown Notice Checker